Yhteistyötä Kirjaston kanssa

Lahden kaupunginkirjaston johtoryhmä kutsui Anjan kertomaan Mun juttu -hankkeesta. Kokouksen tarkoituksena oli etsiä yhteistyön mahdollisuuksia kirjaston ja hankkeen välillä. Kirjasto on luonteva paikka nuoren kohtaamiseen ja monien palvelujen tuottamiselle. Keskusteluissa löytyi kiinnostavia yhteistyön paikkoja: Nastolan kirjaston suunnittelu nuorten ideoimana tai yhteistyö musiikkiosaston kanssa. Kirjaston ammattilaiset kiinnostuivat myös yrittäjyysteemasta.

 

 

 

Kokkolan reissu

Munjuttulaiset viettivät mukavan puolitoista päivää Kokkolassa K.H. Renlundin museon vieraana. Saimme nauttia taiteesta, upeasta illallisesta kellariravintolan hämyisessä tunnelmassa. Toki päiviin mahtui paljon asiaakin. Ideapaperi seuraavaan ESR-hakuun saatiin miltei valmiiksi. Kuultiin Kokkolan mielenkiintoisita totetuksista. Kivan piristyksen toi museopedagogin ohjaama murhamysteeri-harjoitus, johon kaikki tietysti lähtivät mukaan innolla eläytyen.

 

 

 

 

Ammattilaisten polku

Ammattilaisten polku rannetaan hankkeessa osaamista kasaten ja verkostoja kooten, luovasti edeten.

Luovuus ammattilaisten polulla on:

  • yhteistyöverkoston rakentamista,
  • käyttäjälähtöisyyttä,
  • osallistavuutta,
  • innovatiivisuutta,
  • fasilitointia ammattilaisten yhteistyössä
  • elinikäisen ohjauksen ajattelua nuorten parissa toimivien ammattilaisten kanssa,
  • ohjausosaamista kehittävää koulutusta,
  • työpaikkavarjostusta, 
  • benchmarkkausta

Kehittämistyömme hedelmäsatoa kannetaan tarjolle verkkosivuille hankkeen edetessä.

 

 

 

 


Johku | Store